Ht-vene

Tällainen vene tuli korjattavaksi.
Veneessä on vanerilautarunko ja hytti on myös vaneria.

Vanerit kannesta ja hytistä on aika perusteellisesti
hajonneet.

Rupesin irrottelemaan huonoksi menneitä vanereita
pois.

Kaaret on ihan hyvät, mutta laitaan pitää vaihtaa pätkä uutta puuta.

Takakulmassakin on jonkinverran pehmeää.

Nyt veneestä on kaikki huonot purettu pois ja
kasaaminen voi alkaa.

Korjasin laidan ja pistin kansikaaret takaisin
paikalleen.

Liimailin etukanteen uudet vanerit.

Rupesin rakentamaan veneeseen uutta hyttiä,
josta tulee nyt vähän erilainen kuin entinen.


Ruuvailin kattolevyn paikalleen ja leikkasin ikkunoiden
aukot.

Piti vaihteeksi ottaa kuva toisesta suunnasta.
Nyt hytti alkaa olla valmiiksi rakennettu ja seuraavaksi on vuorossa vähän
hiomista.

Hiomisten jälkeen vetäisin kerroksen epoksia vanerien
pintaan.

Venettä piti siirtää hallissa toiseen paikkaan niin
otin siitä ulkona ollessa kuvan.
Osa pohjasta on hiottuna ja sekin vaalenee aika paljon.

Maalasin uudet vaneripinnat kertaalleen lakkamaalilla.

Tein veneeseen kansiluukun ja kannen reunoihin
kulkemista helpottavat listat
ja punoin ikkunat paikalleen.

Takana oleviin
koteloihin tein avattavat kannet niin sinne voi laittaa esim polttoainetankin.

Käytin venettä ulkona että sitä voi tarkastella
vähän kauempaa
ja samalla näkyy todellinen värisävykin.

Tein katolle vielä kahvat joista voi pitää kiinni
laidalla kulkiessa
ja laittelin kaikki kansihelat ja sähkölaitteet paikoilleen.
Nyt vene alkaa olla valmiina.

Kesä tuli ja lumet suli mut vene ei sanonutkaan
pulipuli.
Niin se vaan tästäkin tuli toimiva peli.