Mahonkivene

70-luvun mahonkivene, jossa runko joskus kuidutettu

 


Kaveri pyysi vilkaisemaan mahonkivenettä, jossa kansiluukun sarana ja kaiteet on löysällä.
 Ajattelin, että mikäpäs siinä, ei kai siinä paria päivää pidempään mene vaikka joutuisi pikkusen korjaamaankin.

 


Sisäpuolelta paljastui, että se kansiluukku olikin pienin ongelma.
 Kaikki nurkat oli tässä kunnossa, samoiten katto ja yksi väliseinä.
 Saattaa mennä vähän pidempään kun pari päivää, mutta pitäähän se kavereita jeesata.

 


Moottori näyttää tältä

 


Isoja paloja piti ottaa pois että kovaa puuta alkoi löytyä.

 


Kaiteiden heilumiseen löytyi selvä syy. Kannesta sai purettua tämän verran ilman työkaluja.
 Alusrakenteet oli todella pehmeitä.

 


Liimailin ja ruuvailin uusia paloja paikalleen.

 


Uusia paloja piti liimailla aika paljon ja puristimia oli aina liian vähän.

 


Otin vuotavan lasikuidun ja sen alta hapanneen vanerin pois katosta.

 


Kansipalojen sovittelua paikalleen

 


Kansi melkein valmiina

 


Katossa uudet vanerit joihin tulee epoksi ja maali pintaan

 


Palapeli alkaa olla kasassa ja seuraavaksi olisi vuorossa armotonta hiomista

 


Siinä on linjat kohdallaan.

 


Kyllästys meneillään. Ero oli melkoinen aamun ja illan välillä.

 


Tässä on nyt se, mitä tälle veneelle piti alunperin tehdä, eli kunnostettu kansiluukku.
 Vielä kyllästys ja lakkaus niin se on siinä.

 


Sisäpuoli suurinpiirtein valmiina ja lakattuna.

 


Vene valmiina odottamassa vesille laskua.

 


Vene saatiin vesille juhannuksen aaton aattona.
 Aikaa remonttiin meni parin päivän sijasta kaksi kuukautta.

 


Vene oli melko vähällä käytöllä koko kesän ja kun sitä syksyllä ruettiin
 nostamaan niin eihän se lähtenyt käyntiin. Piti turvautua hinausapuun.

 

Takaisin projekteihin