Numa

Marina 75, jonka puuosien kyllästys ja lakkaus on uusimisen tarpeessa

 


Vene hallissa.
Kauempaa katsottuna vene näyttää ihan hyväkuntoiselta.

 


Lähempää katsottuna huomaa että lakat on aika monesta kohtaa irtoilleet.
On juuri oikea aika kunnostukselle, ennen kun puuosiin on tullut vaurioita.

 


Otin ihan ensimmäisenä kaiteet ja ikkunat irti

 


Alotin lakkojen rapsuttelun raapalla ja kuumailmapuhaltimella.

 


Lakat poissa ja seuraavaks alkaa hiontahommat.

 


Hiontojen ohessa rupesin tekemään muutosta ikkunoihin,
 jotka ennen oli pleksiä ja ruuvattu reunoistaan ikkuna-aukon päälle.
Nyt olisi tarkoitus laittaa lasit.

 


Kun seinä kaartaa aika paljon niin ikkuna-aukkoon pitää laittaa välipuu kun lasi ei taivu.
Jyrsin karmien reunasta vähän pois että ruuvinreiät saa häviämään ja samalla saa keskipuulle tehtyä liitoksen.

 


Keskipuu karkeasti soviteltuna paikalleen.

 


Sitten keskipuu liimattuna ja lasien urat jyrsittynä.

 


Nyt näyttää jo siltä että ikkunat ois aina olleet tällaiset.

 


Hionnat alkaa olla loppusuoralla.

 


Lääkettä veneelle. Työnsin ruiskulla liimaa auenneisiin hytin seinien liitoksiin.

 


Sit alko kyllästykset, kyllästeenä pellavaöljyä ja myrkkyjä.

 


Ero on taas aikamoinen parin viikon kyllästyksen jälkeen

 


Ensimmäinen lakkakerros.

 


Toista kerrosta sutiessa piti jo välillä ottaa kuva kun näytti niin hyvältä.

 


Kuuden lakkakerroksen jälkeen laitoin hytin etuikkunat paikalleen.

 


Ruuvailin rosteriheloja kiinni ja maalasin hytin katot ja kennet pariin kertaan.

 


Ruuvailin kaiteet paikalleen ja rupesin liimailemaan ikkunoita kiinni.

 


Liimamassat siistittynä ensimmäisestä ikkunasta.

 


Liimailin muutkin ikkunat paikalleen. Suttuista hommaa.

 


Ikkunat siistittynä ja lakkapinnat hiottuna viimeistä kerrosta varten

 


Sisälle pitäisi asentaa kaiuttimet, mutta paikat on aika vähissä.
Tarkoitus olis tehdä katon takaosaan jonkinnäköinen kotelo.

 


Tuommonen sinne sitten tuli.

 


Sit viimenen kerros lakkaa, istumalaatikkoon vähän maalia,
 ovet ja nimikyltit paikalleen ja
nyt rojekti on valmis.

 


Vene ulos hallista ja kun vielä on muutama kuukausi vesillelaskuun niin se pitää peitellä.
Tein puusta kunnon tuet ettei pressu pääse mistään hankaamaan veneen pintaa.

 


Siinä se saa odotella kevättä ja jäiden lähtöä.

 


Ja sitten valmiina veteen laskettuna.

 

Takaisin projekteihin