Pirtuvene

Seppälän veneveistämön keskimoottorivene 30-luvulta

 

 


Vene hallissa ja kunnostus voi alkaa

 


Käänsin veneen ensiksi ympäri että kölin ja pohjan kuntoa voi tarkastella paremmin

 


Kölin ympärille on hitsattu raudasta tuollainen kuori, alla voi olla lahoa

 


Leikkelin peltejä pois.

 


Aika pehmeää puuta löytyi pellin alta

 


Melko helppoa purkaa

 


Tämä tyylisten veneiden ongelma on että pohja painuu notkolleen kölin takareunan kohdalta
 kun pitkä perä on tyhjän päällä. Tällaisen remontin yhteydessä pohja kannattaa oikaista.

 


Köli ja alimmat laudat pois purettuna.

 


Sitten vaan uutta kölilankkua liimaamaan paikalleen.

 


Keulapuolelle tulee tällaisia palikoita.

 


Köli suunnilleen muotoonsa höylätty, ja sitten on lautauran teon vuoro.
Melkoista kopertamista, kun oikein mikään verstaalta löytyvä
 työkalu ei meinaa soveltua tähän hommaan.

 


Siinä se kuitenkin on koko matkalla molemmin puolin ja köli on ainakin suora.

 


Ensimmäiset laudat niitattuna paikalleen.

 


Käänsin veneen oikeinpäin ja uusin muotokaarien huonoksi menneet osat

 


Sitten tein uudet pohjatukit kölin päälle

 


Seuraavana on vuorossa kaarien vaihto.
 Laitoin uudet saarnikaaret likoamaan veteen.

 


Kolme kaarta höyrytetty ja taivutettu paikalleen, 
ja kolme seuraavaa vanhaa kaarta otettu pois.

 


Melkein kaikki kaaret vaihdettu

 


Otin takakannesta vanerin pois että taimmaiset kaaret saa laitettua hyvin paikalleen.

 


Ajattelin vaihtaa perälautaankin laitetut mäntylaudat mahonkiin niin on hienompi.

 


Perälauta purettuna

 


Tein veneen perään tukikehikon valmiiksi
 ja käänsin veneen ympäri puuttuvien pohjalautojen laittoa varten

 


Sahasin vanhan rispaantuneen laudanreunan sirkkelillä
 suoraksi että lautojen saumasta saa tiiviin

 


Ja pohjalaudat paikallaan

 


Joskus tuli ostettua yksi vääräksi kasvanut lauta ja nyt se oli tarpeen
 kun palkinkannatinlautaan piti saada tuollainen mutka just oikeaan kohtaan

 


Seuraavaksi voisi rueta vaikka kansia rakentamaan

 


Siinähän on muuten silmä ja suu

 


Kansien rakentamisen aloitin tekemällä uusia kansikaaria,
 vanhoja ei jäänyt kuin kaksi

 


Kaikki etukannen kaaret paikallaan. Tulee melko pitkä etukansi

 


Takakanteen tuli kans uudet kaaret

 


Uusi keulapollari piti tehdä tässä vaiheessa
 kun joku oli sahannut entisen poikki kannen tasalta

 


Kansiin tuli vanerit, ja vanerin päälle tulee joskus kansirimat.

 


Etuhytin väliseinän tein mahonkivanerista.

 


Sahailin luukun paikan jo etukanteen.

 


Nyt vene kestää taas käännellä, ja seuraavaksi on vuorossa vielä vähän pohjan paikkausta

 


Pohjassa oli vielä muutamia pehmeitä kohtia ja niihin piti laittaa paikkapaloja.

 


Tässä kaikki reiät ummessa.

 


Laitoin pohjaan vielä parit nousulistat, jos ne vaikka jotain vaikuttaisi veneen kulkuun,
 ja kittailin niitinkoloja tasaiseksi.

 


Nyt koko runko on kittailtu ja hiottu.

 


Lähempi kuva veneen perästä ja uudesta perälaudasta.

 


Vene taas oikeinpäin ja nyt alkaa kansien teko.
 Mahonkilauta on 70 senttiä leveätä.

 


Kansien laitoihin tulee tuollaiset mahonkilaudat.

 


Laudat tulee ruuveilla ja epoksilla kiinni vaneriin ja ruuvinkoloihin tulee tapit.

 


Molemmat puolet tehtynä.

 


Löysin Starkilta oksatonta ja tiheäsyistä 48x175 kuusilankkua.
Tästä tulee kansirimat.

 


Muutama rima jo paikallaan.
 Rimoihin on tehty pontit niin että ne pysyy toistensa alla,
 ja kiinnitys kanteen on nauloilla pontin sisältä.

 


Rimojen profiili on tuollainen ja naulat tulee viistoon riman läpi kaareen

 


Toinen puoli etukannesta rimoitettu.

 


Ja nyt on kaikki rimat paikallaan

 


Sitten massaa saumoihin.
Tähän tulee musta massa kun rimat on vaaleita.

 


Nyt kannet on saumattu ja hiottu.

 


Vielä lähikuva takakannesta.

 


Löysin eräästä varastosta täysin samanlaisen veneen,
 ja ajattelin tästä ottaa ikkunan karmeista pahvimallit

 


Pahvimallin sovittelua, hyvin tuntuu istuvan, ei muuta kun tekemään

 


Palikat mahonkilaudasta sahattuna ja höylättynä samanmuotoisiksi

 


Vielä paikalleen sovittelua ja vähän iitrailua

 


Sitten liimaa joka väliin ja puristuksiin

 


Sivuseinät ruuvailtuna paikoilleen

 


Liimaukset onnistui ihan hyvin, tässäkään ei paljoa saumaa edes huomaa

 


Seuraavaksi tuli tehtyä tuollainen eteenpäin työnnettävä kansiluukku,
Sen mukaan saa sitten mitoitettua reunimmaiset etuikkunat

 


Etuikkunoista oli myös pahvimallit, ja niiden muoto oli helppo tehdä alkuperäisen mukaiseksi

 


Sitten keskimmäinen ruutu paikalleen, tämä piti liimata ja ruuvata kiinni kansiluukkuun

 


Monenlaista tukipalikkaa ja puristinta joka suuntaan.

 


Luukkuosassa on osia yhteensä 89 kappaletta

 


Ikkunankarmit valmiina, seuraavaksi voisi tehdä etuhytin ovet

 


Etuhytin ovet tässä liimattuna. Vanerit on käsitelty jo valmiiksi
 
koska niiden hiominen tuolla syvennyksessä on hankalaa

 


Tässä ovet paikallaan.
 Nostin myös moottorin veneeseen että penkit saa mitoitettua sopiviksi

 


Sivupenkkien tukipuut ruuvattuna paikalleen

 


Penkkeihin tuli tuollaiset 30 x 25 mm rimat

 


Ohjaus- ja mittaristoloota piti tehä välissä
 että etupenkit saa sovitettua oikeeseen kohtaan

 


Etupenkkien rungot valmiina

 


Kaikki penkit rimoitettuna

 


 


Sitten kunnollisen moottoripukin tekoon

 


Puussa oli nuoli valmiiksi, mutta se oli väärään suuntaan

 


Poikittaispuut sovitettuna paikalleen

 


Moottoripukki valmiina

 


Kun nyt moottorin paikka on tiedossa niin akselinreiän voi porata kölipuuhun

 


Suora tuli

 

Takaisin projekteihin