Soutuvene

Veneveistämö Ruotsalaisen valmistama vanerilautainen soutuvene

 


Tämä ehjän näköinen vene tuli korjattavaksi kun pohjassa on yksi pehmennyt kohta.

 


Alimmassa laudassa on tämän näköinen reikä.

 


Kaivelin taltalla vauriokohdan ympäriltä että näkee minne asti pehmeää riittää.

 


Tämmönen pätkä siitä sitten piti ottaa pois.
 Nyt vaan kuivattelua ja sitten pääsee paikkapalan tekoon.

 


Niittasin paikkapalan paikalleen ja samalla huomasin että
 kölin toisellakin puolella on samassa kohtaa pehmeää.

 


Nyt molemmat reiät on paikattuna.

 


Pistin kerroksen maalia paikkapalojen päälle.

 


Käänsin veneen oikeinpäin ja puhdistin sisustan ja kaikki kaarien aluset roskista
 ja käsittelin koko sisäpuolen kyllästysöljyllä.

 


Maalasin partaiden vanerisuikaleet pohjan väriseksi
 ja vetäisin penkkeihin kerroksen lakkaa.
 Nyt vene on valmis laskettavaksi ensi keväänä veteen.

 

Takaisin projekteihin